Orikatalogi on valmis ja ottaa vastaan oreja. Sieltä löytyy ainoastaan omani, Ballard BRN jolle MarmelaDi armollisesti antoi puolestani TWK-II -arvosanan joka on toiseksi paras mahdollinen.

Tijuana Stablesista suurtalli? Kysymys pyörii päässäni piinaavana. Kiusaus, kiusaus, paineita, paineita. Oikeastaan olen jo päätökseni tehnyt, ja kuljen sitä kohti erittäin hitaasti mutta varmasti. Katselen ohimennen myytäviä hevosia, suunnittelen uutta ulkoasua (kyllä, olen jo kyllästynyt nykyiseen) ja mietin tulevaisuutta. Ja kuten arvata saattaa, vastaus on kyllä. Mietin myös kasvatusrotuja - kolmea rotua täytyy olla aika paljon jos haluaa suurtallin, eikä harvinaisia kannata olla niin paljon että ne joutuvat seisomaan tyhjänpanttina kun kukaan ei halua kasvattejani niin paljon kuin voisin niitä teettää, enkä halua itse pitää kaikkia. Lisää kasvatusrotuja siis, pyörimään pienellä kapasiteetilla taka-alalle. Berberi on ehdoton valinta. Harkitsen myös arabialaista, vaikka oikeastaan en niistä pidä - ainoastaan laukkaajina ne ovat kivoja, mutten ymmärrä laukkamaailmasta mitään, eli luultavasti ei. Jokin toinen askellajirotu walkerin lisäksi - ehkä saddlebred, paso fino tai missourinfoxtrotter? Askellajikonit houkuttelisivat minua hyvin laaja-alaisesti. Jos en rakastaisi kladrubeja ja eestinponeja liikaa, Tijuana Stables olisi jo askellajitalli. Entä jos se olisi askellajitalli, jossa eestinponit ja kladrubit olisivat silti mukana? Entä jos hankkisin RBSH:ta? Ratsuponeja? Falabelloja? Quartereita? Galiceñoja? Lusitanoja? Marwareita? Appaloosia? Walkaloosia? Voin jatkaa tätä kyselyä loputtomiin pääsemättä koskaan mihinkään, joten annan asioiden mennä kuten ovat mennäkseen - jos hankin liikaa askellajihevosia, se on sitten askellajitalli, jos taas haksahdan ylimääräisiin rotuihin niin sitten perustan suosiolla eläintarhan, ja niin edelleen.