Kuvalupien pyytely ei varmastikaan ole tuntematonta touhua juuri kellekään harvinaisista roduista kiinnostuneelle virtuaaliharrastajille (eikä muillekaan), elleivät he sitten tyydy Slawikin ja Bob Langrishin kuvavarastoihin (jotka kieltämättä ovat ihan mukavan laajat ja rotuja riittää).

Myös minä olen aikani tuskaillut etsiskellessäni farmeja joilta saisin lupia kuviin, mutta nyttemmin on laiskuudessani tyytyminen niihin mitä valmiiksi löytyy. Olen saanut luvat yhteensä kahdentoista farmin kuviin, ja nämä farmit kattavat yhteensä kuusi rotua. Eestinhevostalleja on kaksi, yksi haflingertalli (?!), yksi kladrubipaikka, kaksi saddlebredfarmia, kaksi buurinponifarmia ja neljä twh-farmia. Kovasti himottaisi monien muidenkin farmien kuvat, mutta esimerkiksi eräs nimeltämainitsematon walkerfarmi on lopettanut lupien antamisen ennen kuin ehdin itse ne saada. Taitaapa minulla olla muutama pyyntö vetämässäkin, mutta en muista minne – ja luulenpa, etten tule saamaan lupia. Sen verran huono taitaa olla se valmis viestinikin, ettei sillä kahmita lupia muualle kuin niihin yleisimpiin paikkoihin. Jos joku farminpitäjä ei tiedä mikä on virtuaalitalli, tuskin häneltä ainakaan minulle lupia heruu... :D

Olen pitkään toivonut pääseväni joskus Jenkkeihin ja tietysti katsomaan saddleseat-showta kameran kanssa...