En ole puhunut blogissani juuri muusta kuin itseeni liittyvistä asioista noin kahteen, kolmeen tai neljään kuukauteen (Mikä on suoraan hämmästyttävää verrattuna vuoden takaiseen aikaan jolloin blogi käsitteli pääasiassa oikeasti ajankohtaisia asioita), ajattelin tänään yrittää tehdä pienoisen poikkeuksen kaavoistani. Eihän tämä ole Tijuana Stablesin vaan Tijuanan Virtuaaliblogi.

Ajattelin ottaa käsittelyyn sellaisen asian kuin ulkopuolisten suhtautuminen virtuaalihevosiin. Saadakseni vähän kirjoittamisen aihetta julkaisin ht.netissä topikin aiheeseen liittyen — ihan kuin vanhoina hyvinä blogiaikoina.

Itse yritän pitää virtuaalitalleilun suhteellisen salassa ihmisiltä. Siitä tietävät veljeni, äitini ja kolme parasta kaveriani — saattaa kyllä olla, että osa heistä on viljellyt tietoa eteenpäin, eikä se minua erityisemmin haittaa.
En ole ulkopuolisilta ihmisiltä kokenut mitään kovinkaan huonoja reaktioita. Äitini ihmettelee että vieläkö jaksat, veli että mitä ideaa, kavereista yksi harrastaa, toinen on ex-harrastaja  ja kolmas vähän naureskelee (ja sanoo VRL:n yrittävän valloittaa maailman) kun yritän selittää.
Olin kerran viime vuonna ht-miitissä, jonne ei sitten ilmestynytkään muita osanottajia kuin minä ja Geza. Juttelimme pitsalla virtuaalihevosista ihan kaikkien kuullen, eikä se haitannut vaikka yleensä yritän pitää ainakin koulussa kaverini hiljaa niistä. Tuntui kivalta jutella jonkun kanssa kasvotusten virtuaaliheppastelusta, mitä en erityisemmin tee kun kaveripiiristäni ei kuitenkaan löydy sellaisia joita kiinnostaisi.

Suomalaisista irl-hevosihmisistä olen saanut sellaisen käsityksen, että suurin osa ei katso hyvällä virtuaaliharrastajia. Eihän se ole mikään ihme: meidän takiamme pitää tehdä erityisjärjestelyitä oripäivillä, vainoamme viattomia kantakirjaoriita kameroinemme, juoksemme paparazzeina joka tallin pikkukisoissa, julkaisemme hevosista epäedustavia kuvia, annamme niille nimeksi Kyrpäjyrä tai Panomies, unohdamme 'virtuaalihevonen' -merkinnät sivuilta, kieltäydymme poistamasta kuvia jos pyydetään, googlettamalla ei löydy muita kuin virtuaalihevosia (tästä joku valitti joskus ht.netissä!) — lista jatkuu loputtomiin. Toki varmasti poikkeuksia löytyy ja paljon, mutta minä en ole tällaista vielä tavannut.

Ht.netissä minua valaistiin lisää ihmisten suhtautumisesta virtuaalikuvaajiin.
Amelia W kertoi omakohtaisia kokemuksiaan hevosenomistajien kommenteista, eivätkä ne todellakaan vaikuttaneet mukavalta. "Itseni ei ole tarvinnut kuin lähestyä esittäjää ja hevosta, niin tokaistaan jo, että hevosen kuvia ei saa käyttää virtuaalitalleilla ja kysellään, mihin aion kuviani käyttää." Olen itse seuraillut vaihtelevalla mielenkiinnolla kuvaustopikkeja ht.netissä ja huomannut että suhtautuminen erityisesti isoissa tapahtumissa on tympeää. En kuitenkaan itse ole koskaan saanut mitään kommenttia kuvaamisestani — ehkä siksi, etten ole koskaan käynyt esimerkiksi oripäivillä. Joskus jollain kesäleirillä kyseltiin että virtuaaliponeilleko kuvaat, mutta antoivat sitten kuvata.
Raveissa virtuaalikuvaajat taitavat olla vielä varsin tuntematon ilmiö, kun ravit ovat virtuaalimaailmassakin vähän häviöllä suosiosta ratsuja vastaan. Lokki kertookin saaneensa olla aivan rauhassa raveja kuvatessaan — kukapa niistä totoa pelaavista vedonlyöjäukkeleista jotain tietäisi virtuaalihevosista?

Sen sijaan ulkomaisista farmeista minulla on täysin päinvastaisia kokemuksia. Erityisesti Yhdysvaltalaiset farmit ovat otettuja, kun kerron esimerkiksi walkerin olevan harvinainen rotu virtuaalimaailmassa, ne ovat kauniita eikä niitä ole suomessa ja niin edelleen. Monet ovat olleet hyvin kiinnostuneita Suomesta, tarjonneet rotuyhdistyksen uutiskirjeitä, kirjekavereita ulkomailta, ylimääräisiä kuvia sähköpostilla ja vaikka mitä. Minulle tuleekin nyt pari kertaa vuodessa Australian saddlebred-yhdistyksen newsletter ja saan ehkä myös yhdysvaltalaisen kirjekaverin. :D
Ystävällisyys ei ainakaan minun kokemuksestani ole todellakaan rajoittunut pelkästään Yhdysvaltoihin. Vaikka lupia pyytäisi Etelä-Afrikkalaiselta, Brasilialaiselta, Australialaiselta tai Tsekkiläiseltä farmilta, on vastaus yleensä myönteinen — kunhan lupakysymyksessä on ensin vähän selittänyt asioita ja antanut linkin Sim-game for dummies -sivustolle.

Ht.nettiin tekemässäni topikissa ihmiset kertoivat, etteivät erityisemmin salaa eivätkä esittele harrastustaan. Ihmisiltä kuitenkin on tullut kommenttia tyyliin "Turhaa", "Eksä ole jo liian vanha" ja niin edespäin. Virtuaalihevostelua pidetään yleensä lasten harrastuksena, vaikka tosiasiahan se nykyään on ettei virtuaalimaailmassa enää pärjää jos ei ymmärrä "sääntöjä", osaa koodata tai kirjoittaa — kovin pienenä siis on aika hankalaa päästä mukaan. Tästä lasten harrastus -asenteesta yhtenä esimerkkinä voisi pitää esimerkiksi taannoista tapausta, jossa ht.netin ylläpitäjä Hannu kutsui meitä virtuaalipenskoiksi. Kyllä, minä olen 16, mutta entä ne joilla on omia lapsia ja virtuaalitalli?

Mistähän mahtaa johtua tämä suomalaisten tympeä suhtautuminen virtuaalihevosiin? Onko se sitä niin tunnettua perussuomalaista luonnetta, joka on töykeä, sulkeutunut ja tyhmä?